Getting into it

Seuraava viikko menikin kuluikin nopeasti, vaikken päässytkään vielä aloittamaan työtäni . Opin kuitenkin ottamaan asiat rennosti ja nauttimaan ajastani täällä. 

Maanantaina aloitin kiinan kielen opiskeluni, minkä voin sanoa olevan Tooodelllaa vaikeaa. Kaiken maailman asteiden hyppelyt ja kirjainten erilaiset ääntelyt tuottavat tottumattomalle äänihuulilleni mahanpuruja. Joudun myös itse opiskelemaan kiinalaiset merkit, sillä kuuntelu kurssin kirja on kirjoitettu pelkästään niillä, ihan niinkuin ääntelyn opettelussa ei olisi tarpeeksi haastetta. Luokallani on yksi kiinalainen rouva ( joka myöhemmin siirtyi ylemmän tason oppitunneille) ja japanilainen tyttö ( joka seuraavalla viikolla lähti kuukaudeksi kotiin Japaniin, joten saan kuukauden verran yksityisopetusta, ei ihan oo miun kuvitelmien mukaan, missä opettelisin suuremmassa luokassa ja saisin paljon uusia ystäviä). Onneksi opettajat ovat nuoria ja erittäin mukavia.

Kävimme myös vierailemassa Nannyn ja hänen tyttärensä päiväkodissa . Sain aiheutettua länsimaisella ulkonäölläni suuren hälinän niin lapsien kuin opettajien keskuudessa :). Tietenkin kun Xinxiangissa on yhtä paljon asukkaita kuin Suomessa yhteensä niin päiväkodit ovat paljon suurempia täällä. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka eri tavalla täällä asiat hoidetaan, tietenkin pääosin oli samanlaista, mutta joidenkin pikku asioiden kanssa huomasin eroja.

<3

Keskiviikon shoppailureissu oli aivan oma seikkailunsa. Olin sanonut nannylle, että voisin käydä vähän shoppailemassa, sillä tarvitsisin kouluun vihkoja, ja jos jotain kivaa löytyy niin joitakin vaatteita myös. Olin ottanut aivan liian vähän kevyitä vaatteita mukaan. Nanny oli antanut ekalla viikolla joitain omia vaatteitaan minulle, mutta tyylimme ja kehomme olivat erilaiset joten halusin jotain itselleni sopivampaa.

 Lähdimme ensiksi nannyn kanssa kahdestaan suureen ostoskeskukseen. Nanny halusi ostaa minulle välttämättä uudet kengät ja laukun ( haglöfsin reppu ei varmaan ollut tarpeeksi hienostunut, eikä myöskään sandaalit). Nämä löydettyämme, ja huomattuani sen, etten pääse itse maksamaan mitään, isä liittyi joukkoomme. Lähdimme pienempään vaatekauppaan, joka myi suhkoht perusvaatteita. Itse pidän, että vaatteessa on jotain omaperäistä, niin en löytänyt mitään sellaista mitä olisin välttämättä halunnut. Hetken päästä päästä myyjä alkoi raahata minulle erilaisia vaateyhdistelmiä sovitettavaksi. Siinä sitä sitten oltiin: 30 asteen helteessä kokeilin useita erilaisia vaatekokonaisuuksia isä ja nannyn katsellessa penkeiltä ja odotellen hyväksyvää nyökkäystäni, kun itse seison peilin edessä myyjän asetelessa vaatteita paremmin. Vastoin suunnitelmieni melkein kaikki vaatteet olivat pitkiä (nannyn mukaan seuraava viikko on kylmä, mikä ei kyllä pitänyt paikkaansa) ja parin vaatteen sijasta loppusaldo oli pussillinen vaatteita ( yksi jopa sellainen johon olin kieltäytynyt, mutta nannyn ja isän mielestä näytin upealta). Lopuksi käivmme vielä hankkimassa vielä vihkon kaiken jo ostetun päälle.

Kengät, reppu, takki, farkut, neule, toppi, pitkähihanen, t-paita 
- ei ihan perinteisen ostosreissun saldo. 
Kuvasta vielä puuttuvat kahdet vihot ja lyihytäytekynä + lyihyjä

Kävimme myös pari kertaa nannyn ja hänen lapsen kanssa läheisessä puistossa, jossa oli huvipuisto laitteita. Ihme ja kumma mahani kesti laitteet :)

Nannyn perheen nanny mukana puistossa

Sadetakista huolimatta tukkijoki läpäisty märkänä

merry go round and round

:D

saippuakuplia ^^

Hiipivä Kaisa ja lentävä itikka

Seuraavana päivänä menimme turistiloimaan Wuzhen East & West Scenic Zonelle. Näistä kolmesta turistikohteesta tämä oli ehkä kaikkein vaikuttavin kohde, jonne voisi mennä joskus uudestaan paljon paremmalla ajalla. Paikasta olisi voinut saada niin paljon enemmänkin irti

Paikka oli eräänlainen vanhan dynastian aikainen kylä, jossa pystyi kulkemaan niin vesiteitse kuin kapeita katuja pitkin. Alueella olisi ollut myös muutakin nähtävää ( kuten kiinalaista oopperaa), mutta me kuljimme vain alueen suht nopeasti läpi. Tiskiltä sain mukaani kannettavaksi pienen kuulokoneen, joka aina välillä kertoi englanniksi enemmän sen hetkisen paikan historiasta ja toiminnasta. Mikä oli erittäin mukavaa, mutta puolet kerronnasta meni täysin ohi, sillä yleistä hälinää oli niin paljon ympärillä.

Aluksi hyppäsimme veneeseen, joka kuljetti meidät toiseen päähän aluetta (jonka aikana sai hyvän kokonaiskuvan alueesta), josta sitten palasimme kävellen takaisin katuja pitkin. Kävelymatkan varrella oli paljon ravintoloita, museoita ja kauppoja, jossa oli mahdollisuus ostaa kaikenlaista sen ajan tuotteita. Olisin saanut perinteiset kiinalaiset kengät, mutta jalkani koko tuotti ongelmia, enkä löytänyt sopivia :( , joten tästä kiehtovasta matkasta jäi vain valokuvat käteen.

 Illalla sitten lähdimmekin jo lentokoneella takaisin Xinxiangiin.   

"Virta minne veneen vie..."

Lähdettyämme pois Putuo vuoren saarelta luulin jo, että palaamme  Xinxiangiin ja pääsen aloittamaan varsinaisen työni ( outoa oli vain turistiloida kun henkisesti olin valmistunut töihin menoon), kuitenkin menimme johonkin hotellille vielä pariksi päiväksi.

me and my sister

jogurttia pillillä, kattoivat vähän ku ekall kerralla aloin lusikoimaan

Hotellin tulon seuraavana päivänä vietimme päivän lainehtien kansallispuistossa. Putuo vuori oli ollut värikkyydellään niin erilainen Suomesta niin puisto ei antanut minulle samanlaista Wau-elämystä. Päivä oli erittäin kaunis ja kaiken luulisi olevan kohdallaan, mutta vietettyäni loppukesän meloen Suomen pienjokia pitkin niin tunsin jotenkin jonkin puuttuvan, sillä olinhan mie kuitenkin toisella puolella maailmaa.

Mutta olihan ne maisemat upeita, sitä ei voi kieltää :)

Edit: näköjään ei kannata päivittää blogia väsyneenä ja flunssaisena sillä muuten joutuu seuraavana päivänä huomamaan, kuinka teksti on  täynnä kirjoitusvirheitä :P

Buddhia ja suitsukkeita

Tarkoituksenamme oli jo seuraavana päivänä lähteä matkailemaan, mutta nimeni tuotti ongelmia lippujen hankinnassa (etu- ja sukunimi ovat täällä toisinpäin ja toinen nimeni tuotti myös paljon kysyviä katseita) joten pääsimme lähtemään vasta torstaina.

Lensimme ykkösluokassa Hangzhouhun, josta otimme auton ja lähtimme kohti Mount Putuota (yksi buddhalaisuuden vuorista). Saavuimme saarelle myöhään, sillä ajomatka sinne oli pitkä ja loppuosuus mentiin laivanomaisella kulkuvälineellä. Söimme ja menimme nukkumaan, sillä seuraavana päivänä olisi paljon tutkittavaa.

Näin perinteisenä suomalaisena luterilaisena, jonka uskonto näkyy vain siinä että käy joulukirkoissa, oli mielenkiintoista seurata, kuinka äärimmille jotkut vievät oman uskonsa. Onneksi lukiossa maailmanuskonnot oli ollut erittäin kiinnostava niin tiesin jotakin jo uskonnosta, mutta on se aivan erilaista nähdä eri uskonto ihan omin silmin, suitsukkeita poltettiin ja kumarreltiin paljon. Itsekin pääsin kokeilemaan, mutta taisi miun uskonmumina mennä täysin uskonopillisesti väärin.

Maisemat olivat aivan mahtavia, niin paljon värejä ja talojen ja patsaiden massiivisuus oli henkeäsalpaavaa. Ilma oli todella harmaa ja koko ajan oli sateen uhka, mutta ei se yhtään vähentänyt maiseman arvoa.

Kuin hyppäys suoraan elokuvaan

Sunnuntai, H-hetki. 
Vihdoinkin tapaisin perheen, jonka kanssa viettäisin tulevan vuoden. Mutta tietenkin perhe oli myöhässä. Odottaminen oli yhtä tuskaa, jännitys tiheentyi eikä yli 30 asteen helle yhtään auttanut asiaa.Kun he vihdoin saapuivat, kaikki alkoi tapahtumaan kuin pikakelauksella. Perheen isä ja nanny tulivat, vaihdettiin pari sanaa järjestön edustajan kanssa  ja sitten lähdettiin.

Pian huomasin istuvani suuren ja hienon ravintolan pöydän ääressä ympärilläni kymmenkunta pukumiestä, itselläni oli tietenkin helteen takia päällä urheilupaita ja polvihousut. Kukaan ei osannut puhua kunnolla englantia ja edellisenä päivänä opitut kiinalaiset pöytätavat haihtuivat nopeasti unohduksiin, joten ei voinut muuta kuin parhaansa mukaan seurata  muita ja matkia. Tietenkin myös tikuilla syömisen taito hävisi jonnekin.

Aivan kuin ei olisi jo tarpeeksi tukala olo  minut vedettiin laulamaan myös karaokea, Celine Dionin Titanic kappaletta. Jostakin kummasta syystä kaikki kiinalaiset ovat aivan mahtavia laulajia , joten kaikki jotka tuntevat minut ja minun ei niin hyvän lauluääneni ymmärtävät tilanteen koomisuuden ja minun ahdingon. Ilta tuntui matelevan tuskallisen hitaasti mutta lopulta päästiin nukkumaan viiden tähden hotelliin ja odottamaan seuraavaa päivää, jolloin mentäisiin kiertelee Pekingiä.

Kuitenkin seuraavana päivänä löysin vastoin kaikkien lupausten itseni taas samojen pukumiesten seurasta. Siinä taas istuttiin hymyillen kankeasti, kunnes illemmalla lähdettiin jo kohti Xinxiangia, tulevaa asuinkaupunkia.

Ajomatka Xinxiangiin oli elämäni pelottavin kyyti missä olen koskaan ollut, sain pelätä oikeasti henkeni puolesta. Isäntäperheeni isä näin hienosti sanottua ei ole mikään kaikkein turvallisin kuski. Ymmärsin sen verran liikennemerkeistä että yleisrajoite 120 km/h, mutta meidän auton mittari oli uhkaavan lähellä kahtasataa. Alkoi myös jo pikku hiljaa synkkenemään ja muuta liikennettä oli myös aika paljon, joten siellä me poukkoilimme noin 6 tuntia.

Päästyämme vihdoin (ja elävänä) Xinxiangiin olin aivan puhki, en tahtonut muuta kuin vain päästä jo nukkumaan. Kuitenkin suuntasimme suureen ostoskeskukseen, sillä isäntäperhe tahtoi ostaa minulle kaikkea mitä sattuisin tarvitsemaan. Sain kuitenkin pienien kielimuuri hankaluuksien jälkeen vakuutettua heidät, että minulla olisi vähäksi aikaa kaikki tarvittava eikä asialla ole kiire ( tahdoin vain nukkumaan). Menimme kuitenkin vielä syömään, jonka jälkeen suuntasimme Nannyn talolle, jossa viettäisin jonkin aikaa ennen kuin pääsisin näkemään lapset ja aloittamaan työni.

Isä, mie, nannyn isä ja nanny (nannyn äiti piilottelee nannyn takana.).

"Muista aina liikenteessä monta vaaraa onpi eessä..."

Saatuani levättyä hiukan matkaväsymystä pois lähdin järjestön tiloihin.Päätimme kuitenkin järjestön edustajan kanssa lähteä suoraan syömään ja tutkistelemaan Pekingiä.

Huomasin kuinka ajattelutapani " Liikenteessä kävelijä on etusijalla, jota muut väistävät, ja autoilijat väistävät kaikkia." ei päde olleenkaan täällä. Joten pysyäkseni hengissä minun on pakko yrittää päästä pois tavasta kävellä suoraan tien yli luottaen, että muut väistävät. Sillä täällä autoilijat menevät milloin huvittaa ja mistä huvittaa, lisäksi liikenteessä on mukana myös karmivia, äänettämiä sähköskoottereita ja -pyöriä, joita on myös varottava. On hullua kuinka voi saada koko neli- ja viisihenkisen perheen mahdutettua yhden skootterin kyytiin ( eikä kenelläkään tietenkään ole kypäriä) ja kuinka poliisitkaan eivät käytä turvavöitä  autossa. En tiedä riittäkö edes vuosi siihen että totun tähän hulluun liikenteeseen ja ratin taakse minua ei kyllä saa.

Mutta ruoka (ja melkein kaikki muukin :)) on todella hyvää ja todella halpaa, vaikka olenkin joutunut vain kerran itse maksamaan ( iso nuudeliannos ravintolassa 2 euroa). Joten jos rakastaa kaupunki elämää ja shoppailua tämä on aivan huippupaikka.

Lauantain aloitin opettelemalla kiinalaisia tapoja ja muita käytännön asioita, tämän jälkeen lähdettiin  testamaan opittua käytännössä. Kävimme Taivaallisen rauhan aukiolla ja Kielletyn kaupungin portilla (oli jo mennyt kiinni), pitää varmaan käydä joskus uudestaan Pekingissä niin näkee muutkin nähtävyydet. Sain kokea kuinka länsimaalaiset ovat kuin mystisiä eläimiä eläintarhassa täällä, sillä ei kestänyt pitkään kunnes minut riuhtaistiin suoranaisesti valokuvaan jonkin kiinalaisen kanssa, koko päivän myös sivusilmällä huomasin olen jatkuvasti kuvauttavana.

Illemmalla menimme järjestön edustajan, hänen tyttärensä, saksalaisen ystävättären ja hänen tyttärensä kanssa viettämään iltaa. Kävimme syömässä (näin kahden viikon jälkeen voin sanoa että tuon illan ruoka oli kaikkein parasta : sweet ja spicy kanaa cashew-pähkinöiden kera)ja vietimme leppoisaa ( niin leppoisaa kun Pekingin kokoisessa suurkaupungissa voi) iltaa polkuveneillen joessa. Kello olikin jo 12 kun pääsin hotellille nukkumaan. Seuraavana päivänä olikin vuorossa perheen tapaaminen...

Welcome to China :)

Kun viimeiset piikitykset oli saatu, käännettiin auton nokka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.  Saavuimme kentälle hyvissä ajoin, joten söimme rauhassa patongit ennen check-inniä ja otimme rennosti.Sitten Check-In ja suunta kohti turvatarkastusta, josta voi sanoa matkani kunnolla alkaneen, sillä siitä eteenpäin oli tultava toimeen omillaan.

Onneksi kaikki meni hyvin (vaikka olinkin aika eksyksissä) . Portilla paljastui, että lento myöhästyy korjaustöiden takia. joten hakeduin mukavaan aurinkotuoliin odottelemaan uusia ilmoituksia. Yhtäkkiä joku lontoolainen mies lyöttäytyy viereeni ja alkaa selittelemään omasta suomalaisesta tyttöystävästä, jonka kanssa erosi viime keväänä, huomaankin pärjääväni takeltelevalla englannillani hyvin, "kyllä tästä vuodesta selviydytään.".

Lento meni niin hyvin kuin voi ajatella ensimmäisen lentomatkan menevän: mystisiä lappuja on täyteltävä parhaansa mukaan itse, sillä vieruskaverina on puolalainen mummo, takana oleva isokokoinen herra tönii selkänojaasi, kun yrität nukkua ja aina ruuan tullessa mietit pitääkö siitä maksaa.

Kahdeksan tuntisen lennon jälkeen Kiinan trooppinen ilmasto toivotti minut erittäin lämpimästi tervetulleeksi. Lyöttäydyin suomalaisten eläkeläisten ryhmään selviytyäkseni vielä ulos lentokentältä : viimeiset paperi chekkaukset kuntoon ja junalla noutamaan matkatavaroita.

Kun kaikki oli kunnossa huomasin, että järjestön edustaja oli minua vastassa suuren kyltin kanssa. Tämän jälkeen sain kohdata ensimmäisen kulttuurishokkini (ei todellakaan viimeisen). Taksissa ei ollut toimivia turvavöitä ja Kiinan liikenne ei nyt ole mikään kaikkein turvallisin, joten matka hotellilla oli kyllä kunnolla silmiä avartava. Mutta hengissä selvittiin ja pääsin hotellille palautumaan raskaasta lentomatkasta ennen kuin päästäisiin tosi toimiin.

Alkutunnelmaa

Yhdeksän tunnin jälkeen lähtee lento Kiinaan ja nyt kun pysähtyy miettimään, mitä kaikkea on tapahtunut ennen tätä, on ihmeellistä kuinka paljon on saanut aikaiseksi niin vähässä ajassa.

Kaikki alkoi kesän alussa, kun kuulin että kaverini on lähdössä Amerikkaan aupairiksi. " Vähänkö siistiä, miksen minäkin lähtisi). Pyörittelin ajatusta innostuen koko enemmän, kuitenkin olin hakemassa ammattikorkeisiin enkä ollut vielä varma olinko päässyt sisälle. Kesäkuun lopussa perustin ensimmäisen profiilin greataupairiin. Olin päättänyt haluan Aasiaan, sillä Amerikka ei vain ole minun juttuni ja Eurooppa liian lähellä. Australiaa pidin hätävaihtoehtona jollei Aasiasta löydy.

 Löysin heti aivan unelmaperheen ja luulin todellakin, että riittää jos pistää yhden perheen suosikiksi. Tietenkään se ei toiminut noin ja aloin etsimään lisää perheitä ja tekemään lisää profiileja eri sivuille. Kutsuja tuli perheiltä mutta ne eivät tuntuneet oikeilta minulle.

Elokuun alussa alkoi sitten kunnolla tapahtumaan. Sain sähköpostin yhdestä kiinalaisesta aupair-järjestöstä mutta juuri sillä hetkellä olin eräs perhe kiinnostunut minusta, joka vaikutti todella mukavalta. Vastasin, että otan yhteyttä jos tämä perhe ei nappaa. Olin mökillä, kun järjestimme skype-keskustelun perheen kanssa, kun paljastuikin että perhe olikin erään toisen järjstön alla joten puhuinkin yllättäen järjestön edustajan kanssa.

Viikkoon ei kuulunut mitään mutta sitten järjestön toinen edustaja otti yhteyttä ja kertoi, että  toinen perhe oli todella kiinnostunut minusta. Olin ensin hiukan varovainen sillä olin kuvitellut, että hoitaisin hiukan pienempiä lapsia ja tämän perheen lapset olivat jo 10-11 vuotiaita.  Järjestön edustaja selitti, että isompien lasten kanssa pääsee helpommin kokemaan asioita. Ymmärrettyä tämän innostuin kovasti ja hyväksyin perheen.

Sitten alkoikin hälinä, piti hankkia rokotukset ( olen matkustellut todella vähän ulkomailla, joten miulla ei ollut vielä mitään matkarokotteita, ja olin hieman myöhässä hankkimassa niitä), järjestön lähettämiin dokumentteihin piti löytää kirjoittajat (ei sukulaisen kirjoittama personallisuuden kuvaus), viisumi piti hankkia (tämä olikin yksi vaikeimmista, ja kirjoitan siitä joskus ihan oman päivityksetn) ja piti miettiä ja hankkia kaikki sellainen mitä vuoden aikana tulee tarvitsemaan ja mitä ei voi hankkia kiinasta.

Nyt sitten melkein kaikki on saatu hoideltua. Vielä on viimeinen rokotuskerta ennen lentoa mutta sitten onkin pitkään odotetun lennon aika.