Ylä ja alamäkeä

Tunteellisesti nämä kaksi kuukautta ovat olleet varsinaista ylä ja alamäkeä. Viimeviikolla sitten olin tunteellisesti sen verran rasittunut, että päätin ottaa asiat kunnolla hoitoon.

Suomessa sitä ei ymmärtänyt kuinka suuri asia voi kielimuuri olla, sitä vain aatteli että kyllä sitä kehokielellä selviytyy mutta kun oikeasti asuu 24/7 perheessä, jossa kukaan ei osaa kunnolla puhua englantia niin kyllä olisi ollut ihme jos vaikeuksia ei olisi alkanut ilmaantua. Sitä tuntee itsensä eristetyksi eikä kunnolla pääsee sisälle perheeseen, vaikka perhe olisikin kuinka mukava tahansa

Asiaa pahensi myös se, että perheestä ilmoitetut asiat eivät pitäneet loppujen lopuksi paikkaansa, joten olimme ihmisinä täysin erilaisia ja sovittu työaikataulu ei pitänyt ollenkaan paikkaansa, myös perheen ilmapiiri ei ollut niitä parhaimpia. Ja vaikka kuinka yritin keksiä erilaista ohjelmaa lapsille ei se koskaan tuntunut mielyttävän heitä.

Aluksi ajattelin, että kyllä se ajan myötä helpottaa, mutta kun aikaa oli kulunut ja päivät kuluivat suurimmaksi osaksi yksin oleskellen makuuhuoneessa myös lapsien alku innostuksen laannuttua ja teiniangstin päästyä paremmin esille niin päätin, että en halua viettää ainoata au pair vuottani tällä tavalla. Vihdoinkin ekaa kertaa elämässäni päätin laittaa oman mielihyväni toisten edelle.

Lähetin sitten viestiä organisaatiolle. Aluksi he eivät ymmärtäneet ongelmani suuruutta mutta pitkän skype keskustelun jälkeen sain vihdoinkin kunnolla selitetyksi, että olen valmis vaihtamaan perhettä ja mieluummin etsin perheen yksin, sillä tiesin että organisaation kaikki perheet olivat kiinalaisia, ja tällä kertaa halusin pitää huolen että pystyn kunnolla kommunikoimaan perheen kanssa.Aloin heti jo valmiiksi etsiä uutta perhettä vaikka en ollut vielä saanut vastausta perheeltä, sillä tiesin, että uuden löytäminen voi kestää kauankin.

Kun perhe sitten lopulta vastasi, he sanoivat etteivät halua päästää minua lähtemään sillä he olivat tykästyneet minuun niin kovin. Olin aivan pulassa, sillä jo asian ilmoittaminen oli ollut erittäin vaikeaa minulle, sillä tiesin sen satuttavan perhettä ja nyt he halusivat pitää minut. Ja kun ongelma ei ollut itse perheessä, sillä he olivat mukavia minulle, mutta kielimuuri ja persoonallisuuserot olivat vain liian suuret. Yritin vielä pistää ongelmien syvimpiä selityksiä organisaatiolle, mutta perhe vieläkin halusi minun miettivän asiaa uudestaan. Olin aivan sanaton.

Parin päivän kuluttua sitten tulikin sähköposti, mikä ilmoitti, että perhe on päättänyt sittenkin päästää minut lähtemään ja he vievät minut Pekingiin 19. päivä. En koskaan saanut tietää mikä sai heidät muuttamaan mielipiteensä mutta olin helpottunut, sillä nyt viikon kestänyt jännitys laukesi ja pääsin kunnolla suunnittelemaan tulevaa. Myönnän että mahdollisuudet löytää uusi perhe puolessatoista viikossa on aika hankalaa, mutta tänään minulla oli skype keskustelu suomalais-espanjalaisen perheen kanssa Hong kongista ja suurella todennäköisyydellä seikkailuni Kiinassa tulee jatkumaan :)

Tietenkin jään kaipaamaan opettajiani ja ystäviäni täällä, ja perhe tulee aina säilymään muistoissani, mutta nokka kohti vain uusia seikkailua. Ei se elämä muuten jännittävää olisi.