Meet the Ji family :)

Sunnuntaina pääsin vihdoin ja viimein oikeeseen "kotiini" ja tapamaan loputkin perheen jäsenet. Ensikohtaaminen oli yhtä häslinkiä: tytär tyhjensi kaappiaan minun käyttööni ( nukun pari kuukautta tytön kanssa samassa huoneessa, kunnes muutamme suurempaan asuntoon), isä latelee käsiini kaiken maailman elektroniikka välineitä (mm. iphonen yhteydenpitoa varten), äiti etsii miulle sopivaa Louis Voutonin lompakkoa suuresta lompakko kasasta (luulivat varmaan ettei miulla oo lompakkoa) ja poika muuten vain häärii muiden mukana. 

Mutta päästyämme syömään ja annettuani tuliaiset ( Salmiakista ei pidetty, vaikka rohkeasti lapset sitä maistoivat, mutta angry birds karkit, muumi-keksit, Kunnaksen xylitolipastellit, geisha sukklaa ja Tatun ja Paten Suomi-kirja tekivät hyvin kauppansa) tilanne alkoi pikku hiljaa rauhoittua, mutta kello olikin jo siihen mennessä niin paljon että oli jo aika mennä nukkumaan. Nukahdin innolla odottaen huomista.

Lähikadulla

Kuitenkin viikko meni nopeasti seuraten melkein samoja kuvioita kuin edellisellä viikkolla. Ainoana poikkeuksena olivat äidin kanssa käynti kynsi- ja jalkahoidossa ja keskiviikko iltana koulussa pidetty hienompi päivälliskutsu, jossa tutuistuin muutamaan korealaiseen opiskelijaan :) . Lapset ovat koulussa noin aamu puol seitsemästä ilta puoleen kymmeneen, jonka jälkeen he tekevät vielä läksytkin, joten en päässyt olemaan paljon lasten kanssa ( itse olin jo aivan puhki kun lapset tulivat koulusta). 

Äidin kanssa syömässä korealaista.
kyllä meitä oli vain kaksi ihmistä syömässä,
eikä tuo määrä ole vielä mitään normaaliin verrattuna

Alkoi pikku hiljaa herätä kysymys mitä minä täällä oikein teen, sillä päätehtäväni oli olla lasten kanssa, mutta se näytti melkein mahdottomalta sillä näimme toisiamme vain tunnin verran päivässä. Muutenkin olo oli aika tyhjä sillä joka päivä jompi kumpi vanhemmista haki minut suoraan koulusta, jonka jälkeen menimme lounaalle ja loppupäivä menikin hönöttäen sisällä kotona, äidin nukkuessa neljän tunnin päiväuniaan. Kotitöitäkään en saanut tehdä. Mutta toivo eli sillä ensi viikolla olisi viikon pituinen loma, joten pääsisin vihdoinkin olemaan lasten kanssa.

Äidin kanssa katsomassa jonkinlaista paikallista esitystä.

Mutta kuinka väärässä minä olinkaan...