zhù ni shengri kuài lè...

Netti ongelmat vainoavat miuta yhtä ahneesti täällä  kuin Suomessakin. Juuri kun luulin saaneni blogin ajan tasalle niin tientenkin netti katkes viikoks, joten taas ollaan pari viikkoa jälessä. Onneks mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, joten tästä päivityksestä tuleekin kuvapäivitys. Seuraava päivitys on taas normaali turistipäivitys

Tytön synttärit olivat kolme päivää
ennen minun, joten se viikko olikin yhtä
kakkujen syömistä.

Ei ole kyllä moneen vuoteen tullut piirrettyä
tällä tyylillä, mutta tyttö tilas niin pitihän
toive toteuttaa,
Lo Show = Kiinalainen Antti Tuisku

Korealaiset opiskelijat <3

Synttäriaamunani löysin kirjeen tytöltä. <3

Synttäriviikollani koulussa oli urheiluviikko,
tuntien sijaan sai valita mitä meni pelamaan.
Köyden veto ei ollut miun juttu,
hyvä etten lentänyt nurin

Miulle kakkua hakemassa.

Alussa koiria oli kaksi,
mutta viikon jälkeen toinen hävisi jonnekin.
Toto jäi kotiin

Käynti kampaajalla ei ihan mennyt niinkuin odotin,
Pottakampaus -_-

Loma ? Hiking ?

Odotin lomaviikkoa innolla, vihdoinkin pääsisin kunnolla olemaan lasten kanssa ja perhe tykkää matkustelusta niin odotukseni olivat ylhäällä. Kuitenkin paljastui, että kiinalaisten loma ei täysin toimi samalla tavalla kuin meillä. Lapset kävivät vieläkin koulussa ( huomattavasti vähemmän kuin normaalisti, mutta kuitenkin). Lomaodotukseni näyttivät murenevan pikkuhiljaa.

Pääsin kuitenkin olemaan lasten kanssa enemmän kuin edellisellä viikolla, vaikka suurimmaksi osaksi katsoimme Ipadista tv-sarjoja, mutta kerran sain tytön vietyä ulos pelaamaan mölkkyä kanssani ja tiistaina kävimme shoppailemassa. Illemmalla tyttö kertoikin odottamani uutiset: lähtisimme kahdeksi päiväksi vuoristoon hikingmaan ( oman käsitykseni mukaan hiking tarkoittaa vaeltamista, mutt ei se tainnut tytön mielestä ihan tarkoittaa sitä, ainenkin sillä perusteella mitän tuleman piti)

Keskiviikkona heräsimme aamu kuudelta ja aamutoimien jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme kohti vuoristoa. Mukana olivat äiti, lapset ja suuri joukko perhetuttuja ( joiden seurassa nimeni muuttui kheisaksi ). Matkan varrella ei kyllä jäänyt epäselväksi mikä oli paikallinen elinkeino : Maissi. Pellot olivat pelkkää maissia ja ajellessamme kylien läpi kaduilla ei edes näkynyt asfalttia vain pelkkiä maissin tähkiä.

Pojat jatkoivat uniaan auton takakontissa

Kuva ei ollenkaa anna oikeutta todellisuudelle,
harmi kun en saanut paremaa kuvaa otettua

Keskiviikon vietimme jonkinlaisesssa vuoristo-kylässä, joka taisi kuulua armeijalle, sillä  siellä oli myös paljon armeija-porukkaa hommissa ( taas länsimaalaisena ihmeenä jouduin useampaa otteeseen kuvauksen kohteeksi). Pelasimme siellä infrapuna-sotaa. Olin tietenkin aivan pihalla mitä oli leikin juoni, sillä kukaan ei puhunut muutamaa sanaa enempää englantia, joten ainoa keino oli vain yrittää parhaansa mukaan seurata muita. Päivä oli erittäin kuuma joten pari tuntia pelattuamme maastoasuissa olin aivan märkä ja puhki, joten loppupäivä menikin tytön kanssa lepäillessä autossa. Illalla lähtimmekin toiselle vuorelle ja kuulema seuraavana päivänä olisi luvassa odottamaani hikingia.

Aina valmiina,
vaikkei oo hajuakaan mitä ton tapahtumassa.

Tietenkin vuoren nimi meni minulta täysin ohi , mutta siellä vihdoinkin pääsin kunnolla näkemään vuoristoista Kiinaa, jota olin odottanut kovasti. Lapissa samoilleenaani en kuitenkaan voi sanoa retkeä varsinaiseksi hikingiksi. Hotellimme oli lähellä, joten kannoimme mukanamme vain kameroita ja vesipulloja ja koko retki meni joko asfaltoitua tietä tai metallisia rappusia pitkin, joten reitti tuntui liian helpolta ja turmennellulta, oisin myös voinut kävellä pitempääkin. Maisemat olivat kuitenkin aivan mahtavia ja päivä oli aivan muutenkin upea.

Meet the Ji family :)

Sunnuntaina pääsin vihdoin ja viimein oikeeseen "kotiini" ja tapamaan loputkin perheen jäsenet. Ensikohtaaminen oli yhtä häslinkiä: tytär tyhjensi kaappiaan minun käyttööni ( nukun pari kuukautta tytön kanssa samassa huoneessa, kunnes muutamme suurempaan asuntoon), isä latelee käsiini kaiken maailman elektroniikka välineitä (mm. iphonen yhteydenpitoa varten), äiti etsii miulle sopivaa Louis Voutonin lompakkoa suuresta lompakko kasasta (luulivat varmaan ettei miulla oo lompakkoa) ja poika muuten vain häärii muiden mukana. 

Mutta päästyämme syömään ja annettuani tuliaiset ( Salmiakista ei pidetty, vaikka rohkeasti lapset sitä maistoivat, mutta angry birds karkit, muumi-keksit, Kunnaksen xylitolipastellit, geisha sukklaa ja Tatun ja Paten Suomi-kirja tekivät hyvin kauppansa) tilanne alkoi pikku hiljaa rauhoittua, mutta kello olikin jo siihen mennessä niin paljon että oli jo aika mennä nukkumaan. Nukahdin innolla odottaen huomista.

Lähikadulla

Kuitenkin viikko meni nopeasti seuraten melkein samoja kuvioita kuin edellisellä viikkolla. Ainoana poikkeuksena olivat äidin kanssa käynti kynsi- ja jalkahoidossa ja keskiviikko iltana koulussa pidetty hienompi päivälliskutsu, jossa tutuistuin muutamaan korealaiseen opiskelijaan :) . Lapset ovat koulussa noin aamu puol seitsemästä ilta puoleen kymmeneen, jonka jälkeen he tekevät vielä läksytkin, joten en päässyt olemaan paljon lasten kanssa ( itse olin jo aivan puhki kun lapset tulivat koulusta). 

Äidin kanssa syömässä korealaista.
kyllä meitä oli vain kaksi ihmistä syömässä,
eikä tuo määrä ole vielä mitään normaaliin verrattuna

Alkoi pikku hiljaa herätä kysymys mitä minä täällä oikein teen, sillä päätehtäväni oli olla lasten kanssa, mutta se näytti melkein mahdottomalta sillä näimme toisiamme vain tunnin verran päivässä. Muutenkin olo oli aika tyhjä sillä joka päivä jompi kumpi vanhemmista haki minut suoraan koulusta, jonka jälkeen menimme lounaalle ja loppupäivä menikin hönöttäen sisällä kotona, äidin nukkuessa neljän tunnin päiväuniaan. Kotitöitäkään en saanut tehdä. Mutta toivo eli sillä ensi viikolla olisi viikon pituinen loma, joten pääsisin vihdoinkin olemaan lasten kanssa.

Äidin kanssa katsomassa jonkinlaista paikallista esitystä.

Mutta kuinka väärässä minä olinkaan...